keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Viktoriaaninen sivupöytä


Ostin viilupaketin Lahden markkinoilta ja sain niistä inspiraation tehdä uuden sivupöydän olohuoneeseen Piirongin lipaston tilalle. Olen mukaillut erään nukkekotilehden ohjetta, jonka olen saanut nukkekotiystävältäni. Lisäksi otin vaikutteita eräästä nukkekotikirjasta. Mittoja piti muuttaa aika paljon, koska alkuperäisessä ohjeessa sivupöydän syvyys olisi ollut yli 6cm ja korkeus huikea. Nyt syvyyttä on 4.5cm eikä sekään ihan pieneltä tunnu. Tuntuu, että lehden ohje olisi ollut 1:10 mittakaavaan tai sitten pitäisi olla kartanomaisen korkeat ja suuret huoneet.
Yritin laittaa mittakaavaksi 50 sentin kolikon, mutta eihän siitä tässä kuvakulmassa oikein hyötyä ole. Lasikuvun alla olevan kukka-asetelman olen myös saanut nukkekotiystävältä lahjaksi. Kuvassa sivupöytä on vielä petsaamatta, kahvat laittamatta ja peileissä suojamuovi päällä. Kokeilin muuten ekaa kertaa petsilakkaa ja nyt taisi löytyä mulle se oikea pintakäsittelyaine. Tarttui yllättävän hyvin myös sellaisiin kohtiin, joissa mielestäni oli liimaa ja väristä tuli tasainen, vaikka olenkin käyttänyt vaikka mitä puulajeja.

Materiaaleina on sitä Lahdesta ostettua viilua, valmiita listoja, laatikkojen sisus tehty hedelmälaatikosta ja sorvatut osat otettu Piirongin pöydästä, josta jo aiemmin olen käyttänyt osan yhteen toiseen projektiin.

2 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Siitäpä on tulossa todella komea kaappi! Mielenkiintoista nähdä millainen siitä tulee valmiina ja minne sijoittuu. :)

Lissu kirjoitti...

Wautsi wau! Upea kaappi tulossa!